Eka blogi - fysioterapia ja fysioterapeutit

26.04.2020

Tämä omituinen kevät saa ihmiset tekemään ihmeellisiä ennentekemättömiä asioita. Minä bloggaamassa - olisin viime keväänä nauranut ajatukselle makeasti.

Kuluneiden vuosien ja vuosikymmenien aikana olen monen monta kertaa jäänyt miettimään yleisesti fysioterapeutin työtä ja tekemistä suhteessa potilaisiin, kuntoutujiin tai asiakkaisiin - sinuun - miten fysioterapiaa järjestävä taho sitten haluaakin sinua kutsuttavan. Tämäkin olisi yksi aihe käsiteltäväksi. Haluan kuitenkin käsitellä aiheita, joilla on käytännön merkitystä itsekunkin - sinun ja minun - hyvinvoinnille omasta näkökulmastani: asiakkaan eli sinun omat voimavarasi huomioiden.

Olen intohimoinen opiskelija ja lukija. Enenevässä määrin vuosien aikana minua häiritsee erilaisten asiantuntijanimikkeiden esiinmarssi fysioterapiassa. Eri menetelmiin erikoistuneita asiantuntijoita on koko ajan enemmän sekä virallisesti että epävirallisesti - selkeää näyttöä siitä, että jokin menetelmä olisi ylivertainen muihin verrattuna ei kuitenkaan ole olemassa.

Millainen sitten on hyvä fysioterapeutti tämän päivän Suomessa? Näin koronakauden alussa on hyvä tätäkin pohtia hieman.

Moderni fysioterapia pohjautuu vahvaan asiaosaamiseen: monipuoliseen kokemukseen, jatkuvaan kouluttautumiseen, tutkimusnäyttöön sekä eri teorioiden että käytännön menetelmien tuntemiseen ja soveltuvin osin niiden käyttöönottoon ennaltaehkäisyn näkökulmaa unohtamatta.

Fysioterapeutti on asiantuntija, joka välittää asiakkaastaan aidosti ja osaa ottaa hänet huomioon kokonaisuutena välittäen ja motivoiden. Tutkien ja keskustellen luodut tavoitteet saavutetaan yhteistyöllä osallistuttamalla asiakas oman elämänsä sankariksi. Tällöin asiakas saa ja hänen on myös otettava vastuuta toimintakykynsä palautumisesta ja kehittymisestä. Tarkoitus on löytää mahdollisuuksia ja positiivisuuden kautta edistää sekä tukea yhdessä asetettujen tavoitteiden saavuttamista.

Viime ajat ovat osoittaneet kuinka tärkeitä ovat digitaidot. Lähikontaktit ovat kielletty tai ainakin niitä tulee välttää, jolloin mahdollisia ovat etäkontaktit puhelimen tai videoyhteyksien kautta. Minulla on hyviä kokemuksia ikääntyneidenkin halusta ja kyvystä oppia uusia digitaitoja, mutta kaikki me voimme oppia lisää.

Luonnollisestikaan etäfysioterapia ei sovellu kaikille eikä joihinkin ongelmiin, mutta olen itsekin hämmästyneenä todennut sen toimivan monien ongelmien terapiakeinona yllättävän hyvin. Myös asiakaspalaute on ollut myönteistä. On kuulemma ollut oikeastaan mukavaa tavata ruudun kautta kotioloissa ja saada arvokkaita neuvoja suoraan arkisiin ongelmatoimintoihin - pääsenhän nyt kuvan avulla kurkistamaan suoraan asiakkaan arkeen.

Fysioterapeuttina koen, että on ensisijaisen tärkeää päästä mukaan asiakkaan arkeen ja sitä kautta lähestyä toimintarajoitusten, kipujen ja särkyjen juurisyitä. Tulevissa blogeissani käsittelen tutkitun tiedon ja omien kokemusteni pohjalta terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä käytännön ongelmia ja vinkkailen ratkaisumahdollisuuksia niihin.

Hyvinvointia päivääsi!

Leena